En ole koskaan aikaisemmin kirjoittanut blogia. Enkä ole oikeastaan sellaisia paljoa lueskellutkaan. Livejournalissa minulla on tili, mutta jotenkin en ole oikein päässyt siihen kunnolla kiinni. Kirjoittelen sinne kyllä satunnaisesti - lue pinnallisesti - elämästäni, listallani on muutama tuttava ja muutama täysin tuntematon ihminen, joka jostain syystä on halunnut lisätä minut listalleen.

Täytyy siis sanoa, että tämä blogien maailma on viime päivinä avautunut eteeni suurena ja houkuttelevana, kun olen käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikani muiden blogien lueskeluun. Pakostakin minussa herää pieni kyynisyys, kun luen niitä tavanomaisia neulomisblogeja karumpia tekstejä. Alan heti epäillä kirjoittajan autenttisuutta ja tapahtumien todenperäisyyttä. Opiskelija päätyy huoraamaan, mies jättää vaimon ja tekee tämän elämästä helvettiä, kotiäiti etsii romantiikkaa avioliittonsa ulkopuolelta.

Tietenkin tuollaista tapahtuu, enkä tosissani epäile, että kaikki blogit olisivat valetta ja fantasiaa. Mutta internet todellakin on kummallinen paikka ja anonymiteetti antaa suojan kaikenlaiseen puuhailuun. Mikä minussa on se piirre, joka saa minut epäilemään ensimmäisenä kirjoittajan aitoutta kuin tuntemaan mielipahaa tai sympatiaa hänen puolestaan? Olenko pyörinyt netissä liian kauan, nähnyt liikaa?

Se tekee minut oikeastaan todella surulliseksi. Koska minä teen itsekin sitä - kirjoitan aroista asioista terapian korvikkeena. Kuka julma ja pahantahtoinen olisikaan se ihminen, joka julkeaisi tulla väittämään minun kirjoituksiani, minun elämääni, pahoja muistojani ja parantuvia haavojani valheeksi? Se olisi aivan kamalaa.

Olen nyt ajatellut tätä asiaa muutaman päivän ja se mietityttää minua yhä siinä määrin, että ajatukseni eivät ole mitenkään selkeitä tai valmiita tämän asian suhteen. Tökin tällä nyt vain kepillä jäätä, mutta tulen varmaan vielä jossain vaiheessa palaamaan asiaan.

Safi